DI Mika Peuranen nimitetty SSH:n talous- ja hallintojohtajaksi
Mika Peurasella on monipuolinen 15 vuoden kokemus talous- ja hallintoasioiden johtamisesta kansainvälisissä yhtiöissä. Hänen vastuualueensa käsittää talouden, hallinnon, IT resurssit ja logistiikan. Mika Peuranen on aloittanut tehtävien hoidon SSH:ssa 01.08.2005.
Mika Peurasen vahva kokemustausta talous- ja hallintoasioissa Suomessa ja ulkomailla vahvistaa SSH:n johtoryhmää ja tulee auttamaan meitä tärkeiden, käynnissä olevien liiketoiminnan kehitysohjelmiemme läpivienissä. On hienoa saada hänen panoksensa mukaan SSH:n kasvun ja kannattavuuden luomiseen", sanoo toimitusjohtaja Arto Vainio.
Ennen SSH:lle tuloaan Mika Peuranen on toiminut mm. Finnforestin Itävallan tytäryhtiön toimitusjohtajana vastataen samalla Tsekin, Slovakian, Unkarin ja Romanian operaatioiden taloudesta ja hallinnosta. Finnforestia edeltävä työnantaja oli KONE Oyj, jossa hän toimi useissa taloushallinnon tehtävissä sekä Suomen että Hollannin yksiköissä.
"Alkuperäisenä Secure Shell tuotteiden kehittäjänä SSH on luonut vahvan aseman suurille ja vaativillle asiakkaille tarkoitettujen tietoturvaratkaisujen markkinoilla. Juuri markkinoille lanseeratut uuden sukupolven SSH Tectia -tuotteet ovat ominaisuuksiltaan ylivoimaisia ja tulevat vahvistamaan SSH:n kannattavuutta ja kasvua uuden fokuksemme mukaisilla markkkinoilla. Tulen antamaan parhaani SSH:lle haasteen toteutuksessa", sanoi Mika Peuranen.
Mika Peuranen on tuotantotalouden DI Teknillisestä korkeakoulusta.
SSH Communications Security
SSH Communications Security Oyj on yrityksen tietoturvaratkaisujen ja päästä-päähän tietoliikenteen tietoturvan toimittaja sekä Secure Shell -teknologian alkuperäinen kehittäjä. Yhtiön palkitut ohjelmistotuotteet huolehtivat lukuisten suuryritysten, rahoituslaitosten ja julkishallinnon kriittisen tietoliikenteen tietoturvasta. SSH Tectia -ratkaisun avulla asiakkaat voivat suojata kustannustehokkaasti yrityksen tietojärjestelmien etähallinnan, tiedostonsiirron ja yrityssovellusten tietoliikenteen sekä ulkoisia että sisäisiä uhkia vastaan. SSH on jo kymmenen vuoden ajan kehittänyt tietoturvateknologioita yrityksille. Tällä hetkellä yli 100 Global Fortune 500 -yritystä käyttää SSH:n tietoturvaratkaisuja tietoliikenteensä suojaamiseen. SSH:n osake on listattu Helsingin Pörssin päälistalla (SSH1V). Lisätietoja: www.ssh.comSSH Corp. Contact
George Adams
SSH Communications Security Corp.
Tel: +1 781 247 2100
E-mail:
Americas Contact
Byron Rashed
SSH Communications Security, Inc.
Tel: +1 650 251 2721
E-mail:
Europe Contact
Bo Sorensen
SSH Communications Security Corp.
Tel: +358 20 500 7404
E-mail: ![]()
Investor Relations
Mika Peuranen
SSH Communications Security Corp.
Tel: +358 20 500 7419
E-mail:
U.S. Agency Contact
Cheryl Seaberg
Walt & Company
Tel: +1 408 496 0900 x 2981
E-mail: ![]()
© 2005 SSH Communications Security Corp. All rights reserved. ssh® is a registered trademark of SSH Communications Security Corp in the United States and in certain other jurisdictions. All other names and marks are property of their respective owners.
