Juha Saksi SSH:n Euroopan myyntijohtajaksi
Juha Saksi on aiemmin toiminut F-Secure Oyj:n langattomaan tietoturvaan keskittyvän liiketoimintayksikön vetäjänä ja johtoryhmän jäsenenä sekä Okmetic Oyj:n myyntijohtajana ja johtoryhmän jäsenenä. Näiden lisäksi hän on työskennellyt mm. Vaisala Oy:ssä myynnin ja markkinoinnin johtotehtävissä. Juha Saksi on valmistunut diplomi-insinööriksi vuonna 1988 Teknillisestä korkeakoulusta sekä suorittanut TKK:n eMBA -tutkinnon vuonna 2004.
"SSH:n laaja-alainen ja koeteltu teknologinen osaaminen yhdistettynä innovatiiviseen SSH Tectia -ratkaisuun antaa erinomaiset lähtökohdat SSH:n uuden myyntistrategian toteuttamiselle Euroopassa ja Aasiassa. Vahvan markkina-aseman rakentaminen uudelle SSH Tectia -ratkaisulle on erityisen innostava haaste, jossa voin hyödyntää aiempaa kokemustani tietoturvan ja myynnin kehittämisen alueilta", Juha Saksi sanoo.
"Juhan merkittävä asiantuntemus tuo oivan lisän SSH:n Euroopan ja Aasian liiketoiminnan kehittämiseen. Nimityksen myötä Juha ottaa vastuulleen näiden alueiden myynnin ja George Adams jatkaa Yhdysvaltojen myyntijohtajana. SSH:n kansainvälisten myyntitoimintojen jakaminen kahteen osaan tuo meitä lähemmäksi kumppaneitamme ja asiakkaitamme, ja myynnin johtaminen helpottuu jo aikaerojenkin vuoksi", kertoo toimitusjohtaja Arto Vainio.
SSH Tectia on suuryrityksille tarkoitettu tietoturvaratkaisu, joka perustuu SSH:n palkittuun SSH Secure Shell -teknologiaan. SSH Tectia -ratkaisu on suunniteltu suojaamaan kriittisiä tietoverkkoja ulkoisilta ja sisäisiltä uhilta. Se tarjoaa loppukäyttäjälle näkymättömän vahvan salauksen ja tunnistamisen ja on helppo ottaa käyttöön myös laajoissa monisovellusympäristöissä.
SSH Communications Security
SSH Communications Security Oyj on helppokäyttöisten ja keskitetysti hallittavien tietoturvaratkaisujen toimittaja. Yhtiön palkitut ohjelmistotuotteet huolehtivat lukuisten suuryritysten, rahoituslaitosten ja julkishallinnon kriittisen tietoliikenteen tietoturvasta. SSH on myös maailmanlaajuisesti käytetyn Secure Shell -teknologian alkuperäinen kehittäjä, ja yhtiön SSH Tectia(tm) on markkinoiden ensimmäinen managed securitymiddleware -ratkaisu (hallittu tietoturvan väliohjelmisto). SSH Tectia -ratkaisun avulla asiakkaat voivat suojata kustannustehokkaasti tietoliikenteensä ulkoisia ja sisäisiä uhkia vastaan. Tällä hetkellä yli 100 Global Fortune 500 -yritystä käyttää SSH:n tietoturvaratkaisuja tietoliikenteensä suojaamiseen. SSH:n osake on listattu Helsingin Pörssin päälistalla (SSH1V). Lisätietoja: www.ssh.com.SSH Corp. Contact
George Adams
SSH Communications Security Corp.
Tel: +1 781 247 2100
E-mail:
Americas Contact
Byron Rashed
SSH Communications Security, Inc.
Tel: +1 650 251 2721
E-mail:
Europe Contact
Bo Sorensen
SSH Communications Security Corp.
Tel: +358 20 500 7404
E-mail: ![]()
Investor Relations
Mika Peuranen
SSH Communications Security Corp.
Tel: +358 20 500 7419
E-mail:
U.S. Agency Contact
Cheryl Seaberg
Walt & Company
Tel: +1 408 496 0900 x 2981
E-mail: ![]()
© 2004 SSH Communications Security Corp. All rights reserved. ssh® is a registered trademark of SSH Communications Security Corp in the United States and in certain other jurisdictions. All other names and marks are property of their respective owners.
