Helsinki, Finland -
October 22, 2003
SSH:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2003
- Liikevaihto tammi-syyskuussa oli 11,0 milj. euroa, jossa muutosta
edellisen vuoden vastaavaan jaksoon oli -11 % (12,4 milj. euroa
tammi-syyskuussa 2002).
- Liiketappio pieneni lähes kolmasosaan edellisen vuoden
vastaavasta ajanjaksosta ollen -4,0 milj. euroa (-11,9 milj.
euroa). Edellisen vuoden vastaavaa ajanjaksoa rasittivat 4,8 milj.
euron kertaluonteiset yhtiön uudelleenjärjestelyyn liittyneet
kulut.
- Kolmannen vuosineljänneksen jälkeen SSH ei enää maksa
rojaltimaksuja F-Secure Oyj:lle, mikä parantaa merkittävästi SSH:n
myyntikatetta.
- Syyskuussa esitellyn, uudenlaiseen tietoturva-arkkitehtuuriin
perustuvan SSH Tectia(TM) -ratkaisun odotetaan kasvattavan
kauppojen keskikokoa ja vahvistavan SSH:n kilpailuasemaa
loppukäyttäjäyritysten markkinoilla. Uusien tuotteiden toimitukset
aloitetaan olemassaoleville Secure Shell -asiakkaille marraskuussa.
- SSH ilmoitti lokakuussa myyvänsä OEM-liiketoimintansa
yhdysvaltalaiselle SafeNet, Inc.:lle. Kauppahinta on noin 12 milj.
euroa, joka parantaa lähes täysimääräisesti vuoden 2003 tulosta.
- OEM-liiketoimintakaupan toteuduttua SSH:n koko vuoden 2003
liikevaihdon arvioidaan laskevan noin 14 milj. euroon, mutta koko
vuoden tulos on merkittävästi voitollinen.
AVAINLUVUT
7-9/ 7-9/ 1-9/ 1-9/ 1-12/
2003 2002 2003 2002 2002
Liikevaihto, milj. euroa 3,3 3,9 11,0 12,4 16,8
Liikevaihto, muutos % -14,1 -12,6 -11,2 -17,3 -15,4
Liiketappio, milj. euroa -0,8 -2,1 -4,0 -11,9 -14,1
% liikevaihdosta -24,1 -55,0 -36,7 -96,2 -83,7
Liiketappio, muutos % 61,5 -4,6 66,2 -173,3 -109,3
Tulos ennen satunnaisia -0,8 -2,0 -4,0 -11,9 -13,6
eriä ja veroja, milj.
euroa
% liikevaihdosta -24,6 -51,9 -36,0 -95,8 -81,0
Henkilöstön lukumäärä 131 156 131 156 147
katsauskauden lopussa
Tulos/osake, euroa -0,14 -0,43 -0,49
Oma pääoma/osake, euroa 1,16 1,37 1,30
LIIKEVAIHDON KEHITYS
SSH-konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 11,0 milj. euroa (12,4
milj. euroa). Liikevaihto laski edellisen vuoden vastaavaan
ajanjaksoon verrattuna 11 %.
Vuoden 2003 kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto oli 3,3 milj.
euroa (3,9 milj. euroa), mikä merkitsi noin 14 %:n liikevaihdon
laskua vuoden 2002 vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Kolmannen
vuosineljänneksen liikevaihdon kehitykseen vaikuttivat erityisesti
seuraavat kolme yhtiön kannalta merkittävää seikkaa:
- SSH julkisti syyskuussa uuden SSH Tectia -ratkaisunsa, jonka
lanseeraaminen vei tilapäisesti markkinointi- ja myyntiresursseja
muilta tuotteilta.
- OEM-liiketoiminnan myynnin valmistelu yhdysvaltalaiselle SafeNet,
Inc.:lle siirsi useita tärkeitä OEM-liiketoiminnan sopimuksia
neljännelle vuosineljännekselle. Lisäksi myynti vaati runsaasti
SSH:n johdon aikaa ja huomiota kolmannen vuosineljänneksen
aikana.
- Yhdysvaltojen dollarin arvon heikkeneminen suhteessa euroon
jatkui. Dollari heikkeni tammi-syyskuussa edellisen vuoden
vastaavaan kauteen nähden lähes 17 %. SSH:n laskutuksesta
valtaosa tapahtuu Yhdysvaltojen dollareissa.
TULOKSEN JA KULURAKENTEEN KEHITYS
SSH jatkoi onnistuneesti kulurakenteensa karsimista ja pienensi
liiketappiotaan katsauskaudella lähes kolmannekseen edellisvuoden
tasosta. Tammi-syyskuun liiketappio oli -4,0 milj. euroa (-11,9
milj. euroa) ja tarkastelujakson tappio oli -4,0 milj. euroa (-11,9
milj. euroa). Vuoden 2002 liiketappiota rasittivat liiketoiminnan
uudelleenjärjestelyistä johtuneet 4,8 milj. euron kertaluonteiset
kulut.
Kolmannen vuosineljänneksen liiketappio oli -0,8 milj. euroa (-2,1
milj. euroa) ja tappio -0,8 milj. euroa (-2,1 milj. euroa).
SSH:n säästötoimenpiteiden tulokset näkyivät tarkastelujakson
aikana ja yhtiön kiinteiden kustannusten maltillinen lasku jatkui.
Vuoden 2002 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna kiinteät kustannukset
ilman yhtiön uudelleenjärjestelystä johtuneita kertaluonteisia
kuluja pienenivät tammi-syyskuussa noin 3,1 milj. eurolla.
Kustannusleikkauksista puolet kohdistuivat palkkakustannuksiin ja
puolet liiketoiminnan muihin kuluihin.
Tutkimuksen ja tuotekehityksen kustannukset olivat tammi-syyskuussa
4,0 milj. euroa (6,6 milj. euroa). Myynnin ja markkinoinnin
kustannukset olivat tarkastelujaksolla 6,9 milj. euroa (11,4 milj.
euroa) ja hallinnon kustannukset vastaavasti 2,2 milj. euroa (3,5
milj. euroa).
Kolmannella vuosineljänneksellä tutkimuksen ja tuotekehityksen
kustannukset olivat 1,1 milj. euroa, kun ne vuotta aikaisemmin
olivat 1,5 milj. euroa. Myynnin ja markkinoinnin kustannukset
olivat 2,0 milj. euroa (3,0 milj. euroa) ja hallinnon kustannukset
0,6 milj. euroa (0,9 milj. euroa).
SSH jatkaa edelleen toimintojensa tehostamista ja noudattaa tiukkaa
kuluseurantaa. SSH:n kaikkien toimintojen kehittäminen Tectia-
strategian mukaisesti nopeutuu, koska OEM-liiketoimintaan liittyvät
tuotekehityksen, myynnin ja markkinoinnin päällekkäisyydet voidaan
karsia pois ja kaikki resurssit suunnataan laajan mutta yhtenäisen
asiakaskunnan tarpeiden tyydyttämiseen.
TASE JA RAHOITUS
SSH:n rahoitusasema säilyi katsauskaudella vakaana. Taseen
loppusumma 30.9.2003 oli 35,2 milj. euroa (44,2 milj. euroa), josta
likvidit kassavarat olivat 28,6 milj. euroa (35,5 milj. euroa), eli
81,3 % (80,6 %) taseen loppusummasta. Yhtiöllä ei ole muita
pitkäaikaisia velkoja kuin Teknologian kehittämiskeskuksen (Tekes)
0,2 milj. euron pääomalaina.
Nettovelkojen suhde omaan pääomaan oli kolmannen vuosineljänneksen
lopussa -89,2 (-92,9). Omavaraisuusaste kehittyi suotuisasti ja oli
30.9.2003 95,2 % (88,6 %).
Bruttoinvestoinnit olivat tarkastelujaksolla 0,8 milj. euroa (0,3
milj. euroa). Ne koostuivat lähinnä liiketoiminnassa tarvittavista
ohjelmistohankinnoista. Tarkastelujakson rahoitustuotot
muodostuivat korkotuotoista sekä sijoitustuotoista. Rahoitustuotot
ja -kulut olivat yhteensä 0,08 milj. euroa, kun ne edellisvuoden
vastaavana ajanjaksona olivat 0,05 milj. euroa. Korkorahastojen
positiivista arvostuseroa, joka on suuruudeltaan 0,4 milj. euroa,
ei ole tuloutettu.
MARKKINOIDEN KEHITYS
Yhtiön asiakaskunnassa noudatettiin edelleen varovaista
investointilinjaa ja ostopäätöksiä lykättiin usein ajallisesti
eteenpäin.
SSH:n päämarkkina-alueella Pohjois-Amerikassa suuryritysten,
rahoituslaitosten ja Yhdysvaltojen hallinnon IT-budjettien kasvun
myötä investointeja on alettu kohdentaa lisääntyvästi myös
tietoturvan parantamiseen. Investointien hyödyt ja kulut punnitaan
kuitenkin hyvin tarkkaan. Asiakkaat ovatkin alkaneet tiedostaa
keskitetysti hallitun SSH Tectia -ratkaisun tarjoamat
mahdollisuudet kokonaiskustannusten alentamiseen ja riskien
tehokkaampaan hallintaan. Kehitys on seurausta muun muassa vapaiden
tietoturvaohjelmistoversioiden haavoittuvuutta koskevien
varoitusten lisääntymisestä.
Euroopassa mielenkiinto tietoturvaa kohtaan alkoi puolestaan
vahvistua vasta kolmannen vuosineljänneksen lopussa. SSH:n kannalta
kiinnostavimpia yksittäisiä markkina-alueita Euroopassa ovat nyt
Saksa, Iso-Britannia ja Sveitsi. Erityisesti
loppukäyttäjäyrityksille tarkoitettujen, julkisen avaimen
infrastruktuuriin (PKI) pohjautuvien tuotteiden segmentissä oli
havaittavissa positiivisia signaaleja.
SSH uskoo SSH Tectia -ratkaisun vahvistavan yhtiön kilpailuasemaa
suuryritysten, rahoituslaitosten ja julkishallinnon markkinoilla
Yhdysvalloissa. Maailman johtavana hallittujen turvallisten
väliohjelmistojen eli Managed Security Middleware -ratkaisujen
toimittajana SSH:n markkina-asema on ainutlaatuinen eikä SSH Tectia
-ratkaisulle ole loppukäyttäjäyritysten markkinoilla suoria
kilpailijoita.
SSH:n arvion mukaan yhtiön markkinaosuus on säilynyt laite- ja
ohjelmistovalmistajille suunnattujen tietoturvatuotteiden
markkinoilla ennallaan.
MYYNNIN KEHITYS
SSH:N LIIKEVAIHTO
milj. euroa 7-9/ 4-6/ 1-3/ 10-12/ 7-9/ 1-12/
2003 2003 2003 2002 2002 2002
SEGMENTEITTÄIN
Pohjois- ja Etelä- 1,2 1,8 2,0 2,0 1,5 7,1
Amerikka
Aasia ja 0,7 0,7 0,3 0,8 0,5 2,2
Tyynen meren alue
Eurooppa ja muut 1,4 1,6 1,3 1,6 1,9 7,5
maat
SSH-konserni 3,3 4,1 3,6 4,4 3,9 16,8
TUOTTEITTAIN*
Tietoturvaratkaisut 1,8 3,0 2,0 3,2 2,5 10,4
loppukäyttäjä-
yrityksille
OEM-tuotteet laite- 1,5 1,1 1,6 1,2 1,4 6,4
ja ohjelmisto-
valmistajille
SSH-konserni 3,3 4,1 3,6 4,4 3,9 16,8
* Johtuen tuoteportfoliossa tapahtuneista muutoksista, eivät vuoden
2002 luvut ole täysin vertailukelpoisia vuoden 2003 lukujen kanssa.
Keskittymällä tarkastelujakson aikana suuryrityksiin,
rahoituslaitoksiin ja julkishallinnon organisaatioihin SSH on
pystynyt kasvattamaan potentiaalisten asiakassopimustensa
keskimääräistä kokoa. Sopimusten luonteen muuttumisen johdosta
myyntiprosessi on kuitenkin pidentynyt, mikä näkyy kolmannen
vuosineljänneksen myyntiluvuissa erityisesti loppukäyttäjäyritysten
osalta.
SSH:n päämarkkina-alueilla näkynyt lievä piristyminen niin
loppukäyttäjäyritysten kuin laite- ja ohjelmistovalmistajienkin
ostokäyttäytymisessä ei vielä konkretisoitunut merkittävänä
lisämyyntinä. Eräiden SSH Tectia -ratkaisuun kuuluvien tuotteiden
valmistumisen siirtyminen vuosineljänneksen vaihteen yli viivytti
joidenkin asiakkaiden lopullisen ostopäätöksen tekemistä.
Tarkastelujakson liikevaihdosta 45,4 % (40,8 %) tuli Pohjois- ja
Etelä-Amerikasta, 15,3 % (11,1 %) Aasiasta ja Tyynen meren alueelta
ja 39,3 % (48,0 %) Euroopasta ja muista maista. Tarkastelujakson
aikana Yhdysvallat säilytti asemansa SSH:n tärkeimpänä markkina-
alueena. Edelliseen vuosineljännekseen verrattuna Yhdysvaltojen
osuus kuitenkin pieneni. Tämä johtui ennen kaikkea edellä
mainitusta kauppojen keskikoon kasvamisesta ja sitä seuranneesta
myyntiprosessien pitkittymisestä sekä tuotekehityksen
viivästymisestä. Tämä näkyi erityisesti Yhdysvaltojen
loppukäyttäjäyrityksille suunnattujen tietoturvaratkaisujen
myynnissä.
Kolmannella vuosineljänneksellä Euroopan myynnin osuus SSH:n
kokonaisliikevaihdosta vahvistui toiseen vuosineljännekseen
verrattuna. Muutoksen taustalla oli lähinnä Yhdysvaltojen myynnin
aiempaa heikompi kehitys. Edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon
verrattuna Euroopan osuus yhtiön liikevaihdosta laski hieman alle
10 %. Aasian ja Tyynen meren alueen osuus pysyi kolmannella
vuosineljänneksellä edellisen vuosineljänneksen tasolla, mutta
vahvistui selvästi edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon
verrattuna.
SSH keskitti myyntiään strategiansa mukaisesti
loppukäyttäjäyrityksille suunnattuihin tietoturvaratkaisuihin.
Näiden osuus yhtiön liikevaihdosta kasvoi viime vuoden vastaavaan
ajankohtaan verrattuna. Katsauskauden liikevaihdosta 61,2 % (58,1
%) muodostui loppukäyttäjäyrityksille suunnatuista
tietoturvaratkaisuista. Tietoturvaratkaisut
loppukäyttäjäyrityksille -ryhmä pitää sisällään SSH Tectia
-ratkaisun, mihin kuuluvat entiset SSH Secure Shell -tuoteperheen
loppukäyttäjäversiot ja SSH Certifier -tuoteperhe, sekä IPVia-
laiteteknologian lisensoinnista saadut tulot. Vastaavasti 38,8 %
(41,9 %) katsauskauden liikevaihdosta muodostui laite- ja
ohjelmistovalmistajille suunnatuista OEM-tuotteista. OEM-ryhmä
pitää sisällään Toolkit- ja SSH Sentinel -tuotteet.
Tarkastelujakson aikana SSH solmi 13 yli 100 000 euron arvoista
asiakassopimusta, joista neljä solmittiin kolmannen
vuosineljänneksen aikana. SSH:n kymmenen suurimman asiakkaan
myynnin osuus oli 34,9 % tarkastelujakson liikevaihdosta. Yksikään
asiakas ei kuitenkaan edusta yli 10 %:n osuutta liikevaihdosta,
minkä seurauksena yhtiön riippuvuus yksittäisestä asiakkaasta ei
ole merkittävä.
Syyskuussa SSH julkisti tärkeän jälleenmyyntisopimuksen Lyme
Computer Systemsin kanssa. Toisella vuosineljänneksellä julkistetun
iGov.com-sopimuksen tapaan Lyme Computer Systems tarjoaa laajaa
valikoimaa SSH:n tuotteita Yhdysvaltojen hallinnolle.
Kolmannen vuosineljänneksen aikana SSH ja Fujitsu Invia sopivat
yhteistyöstä sähköisten varmenteiden luomisen ja hallinnoinnin
mahdollistavan SSH Tectia Certifier -ohjelmiston (entinen SSH
Certifier(TM)-ohjelmisto) tarjoamisesta terveydenhuollon
organisaatioille Pohjoismaissa. Ensimmäinen Fujitsu Invian kanssa
yhteistyössä toimitettava SSH Tectia Certifier -ratkaisu on myyty
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirille.
TUOTTEET JA MARKKINOINTI
Pitkän aikavälin strategiansa mukaisesti SSH jatkoi myynti- ja
markkinointipanostustensa kohdentamista suuryrityksiin,
rahoituslaitoksiin ja julkishallinnon organisaatioihin sekä
keskittyi valikoitujen laite- ja ohjelmistovalmistajien
palvelemiseen Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Aasiassa.
Erityisesti SSH:n syyskuussa esittelemä, uudenlaiseen tietoturva-
arkkitehtuuriin perustuva SSH Tectia -ratkaisu vaati kolmannella
vuosineljänneksellä runsaasti markkinoinnin ja myynnin resursseja.
Uuteen Managed Security Middleware -kategoriaan sijoittuvan SSH
Tectia -ratkaisun kehittäminen on osa SSH:n aiemmin julkistamaa
strategista päätöstä vastata suuryritysten kasvaneisiin
tietoturvatarpeisiin.
Uudenlainen hallittu tietoturvan väliohjelmisto toimii yritysten
tietojärjestelmäinfrastruktuurin ja liiketoimintasovellusten
välissä ja turvaa sekä näiden sisäisen että ulkoisen
tietoliikenteen. Ratkaisun keskeisiä ominaisuuksia ovat keskitetty
hallinta sekä näkymättömyys loppukäyttäjälle.
Kolmannen vuosineljänneksen aikana SSH ilmoitti myös liittyneensä
yhdysvaltalaisen RSA Security:n RSA Secured(R) -partneriohjelmaan.
Partnerisopimuksen ansiosta SSH:n asiakkaiden on jatkossa entistä
vaivattomampaa käyttää SSH Tectia(TM) Client/Server -ohjelmistoaan
(entiset SSH Secure Shell for Workstations/for Servers -tuotteet)
yhdessä RSA:n suositun, käyttäjien tunnistamiseen tarkoitetun RSA
SecurID(R)- tuotteen kanssa.
Edellisessä osavuosikatsauksessa mainittu yhdysvaltalaisen
standardointiorganisaation NIST:in (National Institute of Standards
Technology) FIPS 140-2 -sertifiointi SSH:n useissa tuotteissa
käyttämälle salauskirjastolle on loppusuoralla. SSH uskoo saavansa
sertifioinnin salauskirjastolleen lähiviikkojen aikana.
Sertifioinnin uskotaan tukevan SSH:n markkinointi- ja
myyntiponnisteluja valituilla asiakassegmenteillä.
TUTKIMUS JA TUOTEKEHITYS
SSH:n tutkimus- ja tuotekehityskustannukset olivat tammi-syyskuussa
4,1 milj. euroa (6,6 milj. euroa), mikä vastasi 37,6 %
liikevaihdosta (53,1 %). Pääasiallinen syy tutkimus- ja
tuotekehityskustannusten merkittävään pienenemiseen on VPN-
laitteesta ja -ohjelmistokehityksestä luopuminen ja
tuotekehitysresurssien keskittäminen uuden liiketoimintastrategian
mukaisiin ohjelmistotuotteisiin. Kolmannella vuosineljänneksellä
yhtiö panosti erityisesti SSH Tectia -ratkaisuunsa kuuluvien
tuotteiden kehittämiseen.
SSH on tutkimus- ja tuotekehityskustannustensa osalta siirtynyt IAS-
standardin mukaiseen kirjausperiaatteeseen vuoden 2003 alusta.
Standardin mukaan SSH aktivoi vain sellaiset kehityskulut, jotka
aiheutuvat tuotekehitysprosessien loppuvaiheessa uusien tuotteiden
kaupallistamisesta. Vuoden 2003 kolmannen vuosineljänneksen aikana
kyseisen kaltaisia tuotekehityskuluja oli yhteensä 0,1 milj. euroa.
Nämä aktivoitavat tuotekehityskustannukset liittyivät uuden SSH
Tectia Manager -tuotteen kaupallistamiseen. SSH tulee myös jatkossa
kirjaamaan suurimman osan tutkimus- ja tuotekehityskustannuksistaan
suoraan kuluiksi.
Syyskuun lopussa yhtiöllä oli viisi kappaletta jo myönnettyjä
patentteja ja 36 patenttihakemusta.
HENKILÖSTÖ JA ORGANISAATIO
Konsernin henkilöstön määrä oli tarkastelujakson lopussa 131.
Henkilöstön määrä väheni 25 henkilöllä edellisen vuoden vastaavaan
ajankohtaan verrattuna (-16,0 %). Kolmannella vuosineljänneksellä
yhtiön henkilöstön määrä väheni kahdella työntekijällä verrattuna
vuoden 2003 toiseen vuosineljännekseen.
Henkilöstöstä 47,3 % työskenteli kauden lopussa tutkimuksessa ja
tuotekehityksessä, 39,7 % myynnissä ja markkinoinnissa sekä 13,0 %
hallinnossa.
Katsauskauden jälkeen arviolta 25 SSH:n työntekijää siirtyy
SafeNet, Inc. -yhtiön palvelukseen SSH:n OEM-liiketoimintojen
myynnin myötä.
SSH:N OSAKE JA OMISTUS
Tarkastelujakson aikana SSH Communications Security Oyj:n
osakkeiden vaihto oli 5.286.666 kpl (5.994.713,07 euroa), mikä
merkitsi sitä, että osakekannasta 19,1 % vaihtoi omistajaa. Jakson
ylin kurssinoteeraus oli 2,36 euroa ja alin 0,61 euroa. Jakson
painotettu keskikurssi oli 1,13 euroa ja jakson viimeisen
pörssipäivän (30.9.2003) noteeraus 1,91 euroa.
SSH Communications Security Oyj:n omistuksessa ei tarkastelujakson
aikana tapahtunut oleellisia muutoksia. Applied Computing Research
(ACR) Oy:n omistus yhtiöstä säilyi 61,2 %:ssa.
SSH:N OSAKEPÄÄOMAN KEHITYS JA HALLITUKSEN VALTUUTUKSET
SSH:n 29.4.2003 pidetty yhtiökokous valtuutti hallituksen 29.4.2004
mennessä päättämään osakepääoman korottamisesta uusmerkinnällä
ja/tai optio-oikeuksien antamisesta taikka optio- tai
vaihtovelkakirjalainan ottamisesta siten, että valtuutuksen
seurauksena osakepääoma voi nousta enintään 120 000 eurolla.
Yhtiökokous hyväksyi SSH:n uudet optio-ohjelmat. Optio-ohjelman
I/2003 perusteella henkilöstölle voidaan tarjota yhteensä enintään
625 000 optio-oikeutta. Kukin optio-oikeus oikeuttaa merkitsemään
yhden SSH Communications Security Oyj:n kolmen sentin
nimellisarvoisen osakkeen. Osakkeiden merkintäaika alkaa
optiotodistuksista riippuen porrastetusti 1.5.2004, 1.5.2005 ja
1.5.2006 sekä päättyy kaikkien optio-oikeuksien osalta 1.5.2009.
Osakkeiden merkintähinta on SSH:n osakkeen Helsingin Pörssin
jatkuvan kaupankäynnin päätöskurssi 6.5.2003 lisättynä 10 %:lla ja
pyöristettynä ylöspäin lähimpään senttiin (0,87 euroa). Yhtiön
osakepääoma voi merkintöjen seurauksena nousta enintään 18 750
eurolla.
Optio-ohjelman II/2003 perusteella SSH:n Yhdysvalloissa olevalle
henkilöstölle voidaan tarjota yhteensä enintään 75 000 optio-
oikeutta. Kukin optio-oikeus oikeuttaa merkitsemään yhden SSH
Communications Security Oyj:n kolmen sentin nimellisarvoisen
osakkeen. Osakkeiden merkintäaika alkaa optiotodistuksista riippuen
porrastetusti 1.5.2004, 1.5.2005, 1.5.2006 ja 1.5.2007 sekä päättyy
kaikkien optio-oikeuksien osalta 29.4.2013. Osakkeiden
merkintähinta on SSH:n osakkeen Helsingin Pörssin jatkuvan
kaupankäynnin päätöskurssi 6.5.2003 lisättynä 10 %:lla ja
pyöristettynä ylöspäin lähimpään senttiin (0,87 euroa). Yhtiön
osakepääoma voi merkintöjen seurauksena nousta enintään 2 250
eurolla.
Tarkastelujakson päättyessä 30.9.2003 SSH:n osakepääoma oli 831
908,07 euroa ja se jakautui 27 730 269 nimellisarvoltaan 0,03 euron
osakkeeseen.
KATSAUSKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT
SSH ja yhdysvaltalainen SafeNet, Inc. (NASDAQ: SFNT)
allekirjoittivat lokakuussa sopimuksen SSH:n OEM-liiketoiminnan
myynnistä SafeNetille. OEM-liiketoiminnan muodostavat SSH:n OEM-
tuoteryhmä ja VPN-laitteen liiketoiminnot.
Kauppahinta on noin 14 milj. Yhdysvaltojen dollaria, eli noin 12
miljoonaa euroa, ja se maksetaan kokonaan käteisenä. Kauppasumma
täsmentyy normaalin liiketoiminnan siirron kuluessa ns. "Closing"-
jakson aikana. Kaupan lopullisen varmistumisen edellytyksenä on
tavanomaisten kaupan päättämiseen liittyvien sopimusehtojen
täyttyminen, minkä uskotaan tapahtuvan marraskuun puoleenväliin
2003 mennessä. Silloin SSH:n OEM-liiketoiminta ja arviolta 25 SSH:n
työntekijää siirtyy SafeNetille.
Kauppa toteuttaa SSH:n fokusointistrategiaa, jonka mukaan
yhtiö keskittyy ydinliiketoimintaansa eli suuryritysten, pankkien
ja muiden rahoituslaitosten sekä julkishallinnon palvelemiseen.
TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT
OEM-liiketoiminnan myynnin seurauksena SSH korjaa aiempaa
ohjeistustaan vuoden 2003 liikevaihto- ja tulosarvioiden osalta.
Yhtiö on aiemmin arvioinut liikevaihtonsa yltävän tavoiteltuun 18
milj. euroon, mikäli se onnistuu hyvin myyntinsä kasvattamisessa.
Samalla yhtiö piti mahdollisena tehdä toisella vuosipuoliskolla
positiivinen tulos.
OEM-liiketoimintakaupan toteuduttua SSH:n koko vuoden 2003
liikevaihdon arvioidaan laskevan noin 14 milj. euroon, mutta koko
vuoden tulos on merkittävästi voitollinen, koska OEM-liiketoiminnan
myynnistä saatu noin 12 milj. euron kauppahinta parantaa lähes
täysimääräisesti SSH:n vuoden 2003 tulosta. Myös F-Secure Oyj:lle
maksettujen, hankinnan ja valmistuksen kuluihin kirjattujen
sopimuspohjaisten rojaltimaksujen päättyminen kolmannen
vuosineljänneksen lopussa tukee positiivisen tuloksen syntymistä.
SSH odottaa markkinatilanteen ja asiakkaiden ostokäyttäytymisen
säilyvän loppuvuonna edelleen haastavina. Yhtiö panostaa
ydinliiketoimintansa kehittämiseen ja keskittyy SSH Tectia -
ratkaisun myyntiin suuryrityksille, rahoituslaitoksille ja
julkishallinnon organisaatioille.
SSH Tectia -ratkaisun myötä SSH:n kauppojen keskikoon odotetaan
kasvavan ja asiakassuhteiden syventyvän monivuotisiksi SSH Tectia -
ratkaisuun pohjautuvien järjestelmien toteutusohjelmaksi.
TULOSLASKELMA
milj. euroa 7-9/ 7-9/ 1-9/ 1-9/ 1-12/
2003 2002 2003 2002 2002
Liikevaihto 3,3 3,9 11,0 12,4 16,8
Hankinnan ja -0,5 -0,9 -2,5 -3,5 -4,6
valmistuksen kulut
Bruttokate 2,8 3,0 8,5 8,9 12,2
Kulut
Tuotekehitys -1,1 -1,5 -4,0 -6,6 -8,2
Myynti ja -2,0 -3,0 -6,9 -11,4 -14,7
markkinointi
Hallinto -0,6 -0,8 -2,2 -3,5 -4,3
Liiketoiminnan muut 0,2 0,2 0,5 0,7 0,9
tuotot
Liiketulos -0,8 -2,1 -4,0 -11,9 -14,1
Rahoitustuotot ja - 0,0 0,1 0,1 0,0 0,5
kulut
Tulos ennen satunnaisia -0,8 -2,1 -4,0 -11,9 -13,6
eriä ja veroja
Tulos ennen veroja -0,8 -2,1 -4,0 -11,9 -13,6
Verot* 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0
Katsauskauden tulos -0,8 -2,1 -4,0 -11,9 -13,6
* Verot on laskettu tarkastelujakson tuloksesta, eikä kertyneestä
tappiosta ole kirjattu laskennallista verosaamista.
1-9/ 1-9/ 1-12/
2003 2002 2002
Tulos/osake, euroa -0,14 -0,43 -0,49
Tulos/osake -0,14 -0,42 -0,49
(laimennettu), euroa
TASE
milj. euroa 30.9. 30.9. 31.12.
2003 2002 2002
VASTAAVAA
Pysyvät vastaavat
Aineettomat hyödykkeet 1,5 1,0 1,0
Aineelliset hyödykkeet 0,3 0,7 0,6
Vaihtuvat vastaavat
Vaihto-omaisuus 0,5 0,8 0,8
Lyhytaikaiset saamiset 4,2 6,2 4,9
Rahoitusarvopaperit 20,6 20,0 20,4
Rahat ja pankkisaamiset 8,0 15,5 14,3
Vastaavaa yhteensä 35,2 44,2 42,0
VASTATTAVAA
Oma pääoma 32,1 38,2 36,2
Pakollinen varaus 1,7 1,5
Vieras pääoma 3,2 4,4 4,3
Vastattavaa yhteensä 35,2 44,2 42,0
RAHOITUSLASKELMA
milj. euroa 1-9/ 1-9/ 1-12/
2003 2002 2002
Liiketoiminnan rahavirta -5,1 -8,9 -9,5
Investointien rahavirta -0,8 -0,2 -0,4
Rahoituksen rahavirta 0,0 0,0 0,0
Rahavarojen muutos/ lisäys (+), -6,1 -9,1 -9,9
vähennys (-)
Rahavarat tilikauden alussa 34,7 44,2 44,6
Rahavarat tilikauden lopussa * 28,6 35,5 34,7
* rahavarat sisältävät rahat ja pankkisaamiset sekä
rahoitusarvopaperit
LASKELMA
OMAN
PÄÄOMAN
MUUTOKSISTA
milj. euroa Osake- Yli- Kertyneet Tili- Pääoma- Yhteensä
pääoma kurssi- voitto- kauden laina
rahasto varat voitto
Oma pääoma 0,8 54,6 -5,5 0,0 0,2 50,1
01.01.2002
Oma pääoma 0,8 54,6 -5,6 -11,9 0,2 38,2
30.9.2002
Oma pääoma 0,8 54,6 -5,9 -13,6 0,2 36,2
31.12.2002
Oma pääoma 0,8 41,0* -5,9* -4,0 0,2 32,1
30.9.2003
* = Yhtiökokouksen 29.4.2003 tekemän päätöksen mukaisesti
ylikurssirahastoa on alennettu emoyhtiön kertyneiden tappioiden
määrällä.
LIIKEVAIHTO
SEGMENTEITTäIN
milj. euroa 7-9/ 7-9/ 1-9/ 1-9/ 1-12/
2003 2002 2003 2002 2002
Pohjois- ja Etelä- 1,2 1,5 5,0 5,1 7,1
Amerikka
Aasia ja Tyynen meren 0,7 0,5 1,7 1,4 2,2
alue
Eurooppa ja muut maat 1,4 1,9 4,3 5,9 7,5
SSH-konserni 3,3 3,9 11,0 12,4 16,8
LIIKETULOS
SEGMENTEITTäIN
milj. euroa 7-9/ 7-9/ 1-9/ 1-9/ 1-12/
2003 2002 2003 2002 2002
Pohjois- ja Etelä- -0,4 -0,6 -0,8 -6,3 -6,6
Amerikka
Aasia ja Tyynen meren 0,1 -0,4 -0,3 -1,3 -0,9
alue
Eurooppa ja muut maat 2,3 0,9 3,7 2,2 2,8
SSH-konsernin yhteiset -2,9 -1,9 -6,6 -7,4 -9,4
kulut*
SSH-konserni -0,8 -2,1 -4,0 -11,9 -14,1
* SSH-konsernin yhteiset kulut sisältävät konsernin hallinnon (muun
muassa johto, taloushallinto) sekä keskitetyn tuotehallinnan ja -
tuotekehityksen kustannukset.
TALOUDELLISET TUNNUSLUVUT
1-9/ 1-9/ 1-12/
2003 2002 2002
Liikevaihto, Meur 11,0 12,4 16,8
Liiketulos, Meur -4,0 -11,9 -14,1
Liiketulos, % liikevaihdosta -36,7 -96,2 -83,7
Tulos ennen satunnaisia eriä -4,0 -11,9 -13,6
ja veroja, Meur
Tulos ennen satunnaisia eriä, -36,0 -95,8 -81,0
ja veroja, % liikevaihdosta
Tulos ennen veroja, Meur -4,0 -11,9 -13,6
Tulos ennen veroja, -36,0 -95,8 -81,0
% liikevaihdosta
Sijoitetun pääoman tuotto, % -30,6
Oman pääoman tuotto, % -31,7
Korolliset nettovelat, Meur -28,4 -35,2 -34,5
Omavaraisuusaste, % 95,2 88,6 88,9
Nettovelkaantumisaste -89,2 -92,9 -95,8
(gearing), %
Bruttoinvestoinnit 0,7 0,3 0,4
käyttöomaisuuteen, Meur
osuus liikevaihdosta, % 6,3 2,7 2,6
Investoinnit, Meur 0,8 0,3 0,4
osuus liikevaihdosta, % 7,5 2,7 2,6
Tutk.ja kehityskulut, Meur 4,0 6,6 8,2
osuus liikevaihdosta, % 36,4 53,1 49,0
Henkilöstö keskimäärin 136 166 166
Henkilöstö kauden lopussa 131 156 147
OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT
1-9/ 1-9/ 1-12/
2003 2002 2002
Tulos/osake, -0,14 -0,43 -0,49
euroa (laimentamaton)
Tulos/osake, euroa (laimennettu) -0,14 -0,42 -0,49
Oma pääoma/osake, euroa 1,16 1,37 1,30
Osakemäärä kauden lopussa, 27 730 27 711 27 702
1000 kpl
Osakkeen kurssikehitys euroina
Keskikurssi 1,13 2,35 1,66
Alin 0,61 0,98 0,60
Ylin 2,36 3,65 3,70
Osakkeen kurssi kauden lopussa 1,91 0,98 0,75
Osakekannan markkina-arvo kauden 53,0 27,1 20,8
lopussa, Meur
Osakevaihto, milj. kpl 5,3 2,4 4,3
Osakevaihto, % kokonaismäärästä 19,1 8,6 15,5
Osakevaihto, Meur 5,9 5,6 7,1
Hinta/voittosuhde (P/E) -1,6
VASTUUSITOUMUKSET
milj. euroa 30.9./ 30.9./ 31.12./
2003 2002 2002
Annetut vakuudet
Vuokravakuudet 1,2 1,2 0,8
Leasingmaksut 0,2 0,2 0,3
Tulevaisuudessa käytettävissä olevista optio-oikeuksista aiheutuva
sosiaalikuluvastuu olisi yhtiön osakkeen päätöskurssin 1,91
perusteella laskettuna 34 211 euroa.
Luvut ovat tilintarkastamattomia.
OSAKKEENOMISTAJAT
Yhtiön 10 suurinta omistajaa hallintarekisterissä olevia omistajia
lukuun ottamatta olivat 30.9.2003:
Applied Computing Research (ACR) Oy 61,2 %
Ylönen Tatu 3,7 %
Nixu Oy 1,8 %
Promotion Capital I Ky 1,7 %
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 1,7 %
Grahn Juha 1,4 %
Assetman Oy 1,4 %
Kaukonen Kalle 1,3 %
Markula Jussi 0,9 %
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Kaleva 0,8 %
Yhteensä 76,1 %
TALOUDELLINEN RAPORTOINTI
Lehdistö- ja analyytikkotilaisuus järjestetään tänään keskiviikkona
22.10.2003 klo 11.00 alkaen SSH:n pääkonttorin 1. kerroksen
auditoriossa osoitteessa Fredrikinkatu 42, Helsinki.
Sisäänkäynti Fredrikinkadun ja Malminkadun kulmasta.
SSH Communications Security Oyj:n seuraava osavuosikatsaus ja
kokonaistulos ajalle 1.1.-31.12.2003 julkaistaan helmikuussa 2004.
Lisätietoja saatavilla yhtiön www-sivuilta lähempänä tätä
ajankohtaa.
Helsingissä 22.10.2003
SSH COMMUNICATIONS SECURITY OYJ
Hallitus
Arto Vainio
toimitusjohtaja
Investor Relations/CFO
Mika Peuranen
Tel: +358 20 500 7419
E-mail:
© 2003 SSH Communications Security Corp. All rights reserved. ssh® is a registered trademark of SSH Communications Security Corp in the United States and in certain other jurisdictions. All other names and marks are property of their respective owners.
