Tietoturvatapahtuma keräsi ennätysyleisön
Ministeri Kimmo Sasi käsitteli tapahtuman avauspuheenvuorossaan kansallista tietoturvastrategiaa ja korosti, että "tietoverkkojen ja järjestelmien täysmääräinen hyödyntäminen edellyttää kansalaisten, yritysten ja viranomaisten luottamusta tietoyhteiskunnan välineisiin, toimintoihin, toimintatapoihin ja sääntöihin."
Ministeri Sasi totesi lisäksi että "tietoturva-asiain neuvottelukunta kokosi tekemäänsä katsaukseen kehittämisasioita. Muun muassa yritysten tietoturvatietämyksen kehittämiseksi koettiin tarpeellisena työnantajajärjestöjen tietoturvakoulutus- ja julkaisutoiminnan tehostamista sekä tietoturva-asioiden sisällyttämistä erityisesti pienyrityksille suunnattuihin asiantuntijapalveluihin."
F-Securen toimitusjohtaja Risto Siilasmaa kertoi Key Note -puheessaan kotikäyttäjien ja yrityskäyttäjien tietoturvauhista. Siilasmaa korosti tietoturvan roolia mahdollistamaan joustavaa etätyötä ja keskittymistä omaan ydinliiketoimintaan. Lisäksi tietoturva mahdollistaa langattomien päätelaitteiden hyödyntämisen työvälineinä.
"Tietoturvaratkaisuja ei nähdä pelkästään enää uhkien torjujana, vaan enenevässä määrin myös turvallisen liiketoiminnan mahdollistajana. Yritysten kriittisten sovellusten ja tiedon turvaaminen sisäverkossa ja internetissä on mahdollista toteuttaa nykyisillä tietoturvaratkaisuilla", SSH:n toimitusjohtaja Arto Vainio totesi Key Note -puheenvuorossaan.
Stonesoftin toimitusjohtaja Jorma Turunen kertasi puheenvuorossaan tietoturvamarkkinoiden kehitystä viimeisen 10 vuoden ajalta. Turunen kävi läpi toimintaympäristössä tapahtuneita voimakkaita muutoksia ja ennusti, että tulevaisuudessa tietoturvaratkaisujen perinteiset raja-aidat hämärtyvät. Turusen mukaan tulevaisuudessa nähdään integroituja tietoturvan kokonaisratkaisuja, jotka istuvat entistä paremmin organisaatioiden todellisiin ympäristöihin.
SSH Corp. Contact
George Adams
SSH Communications Security Corp.
Tel: +1 781 247 2100
E-mail:
Americas Contact
Byron Rashed
SSH Communications Security, Inc.
Tel: +1 650 251 2721
E-mail:
Europe Contact
Bo Sorensen
SSH Communications Security Corp.
Tel: +358 20 500 7404
E-mail: ![]()
Investor Relations
Mika Peuranen
SSH Communications Security Corp.
Tel: +358 20 500 7419
E-mail:
U.S. Agency Contact
Cheryl Seaberg
Walt & Company
Tel: +1 408 496 0900 x 2981
E-mail: ![]()
© 2003 SSH Communications Security Corp. All rights reserved. ssh® is a registered trademark of SSH Communications Security Corp in the United States and in certain other jurisdictions. All other names and marks are property of their respective owners.
