Helsinki, Finland -
April 24, 2002
SSH KESKITTYY TIETOTURVAOHJELMISTOIHIN JA LISÄKSI KÄYNNISTÄÄ YT-NEUVOTTELUT
SSH keskittyy jatkossa ohjelmistopohjaisten tietoturva- ja hallintatuotteiden kehittämiseen. Yhtiö on päättänyt keskittää voimavaransa ydinosaamiseensa ja luopua VPN-laitteiden kehittämisestä sekä sopeuttaa toimintansa päätöksen mukaiseksi. SSH jatkaa VPN- ohjelmistojen kehittämistä. KESKITTYMINEN OHJELMISTOIHIN SSH aloitti vuoden 2000 alussa VPN-laitteiden kehittämisen tietoturvaohjelmistojen rinnalla. VPN-laitteet eivät kuitenkaan pystyneet vakiinnuttamaan asemaansa tietoturva- ja tietotekniikka-markkinoilla tavoitellussa aikataulussa, minkä vuoksi investoinnit VPN-laitteisiin ja niiden markkinointiin eivät ole enää perusteltavissa. Yhtiö tutkii mahdollisuutta VPN-laiteteknologian lisensoimiseksi. SSH säilyttää VPN-järjestelmään kuuluvan SSH Sentinel -tuotteen ja SSH Certifier -tuoteperheen ja jatkaa niiden kehitystä tuotteiden markkinoilla saaman hyvän vastaanoton ja tulevaisuuden kasvupotentiaalin vuoksi. Jatkossa SSH tarjoaa VPN-markkinoille muun muassa IPSec Toolkit -, SSH Secure Shell -ja SSH Sentinel -ohjelmistojaan. SSH:n keskittyminen tietoturvaohjelmistoihin tukee yhtiön asemaa Secure Shell- ja IPSec-teknologioihin pohjautuvien OEM-tuotteiden markkinoiden johtajana. Yhtiön tavoitteena on säilyttää ohjelmistonsa markkinoiden edistyksellisimpinä tuotteina. TAVOITTEENA KASVUEDELLYTYSTEN TURVAAMINEN PITKÄLLÄ AIKAVÄLILLÄ Tietoturva- ja tietotekniikkamarkkinoiden hiljenemisen vuoksi SSH joutuu sopeuttamaan kustannusrakennettaan vallitsevaan markkina-tilanteeseen. Tämän vuoksi SSH käynnistää yt-neuvottelut henkilöstönsä kanssa. Henkilöstön arvioitu vähentämistarve on 30-40 henkeä. Henkilöstö-vähennykset koskevat koko konsernia, jonka palveluksessa oli 31.3.2002 187 henkilöä. Toimenpiteiden tavoitteena on parantaa yhtiön kannattavuutta, keventää kustannusrakennetta ja parantaa siten kasvuedellytyksiä pitkällä aikavälillä. SSH jatkaa edelleen investointeja tärkeimpiin tuotekehitys-kohteisiinsa ja myyntinsä kehittämiseen. Helsingissä 24.4.2002 SSH COMMUNICATIONS SECURITY OYJ Hallitus Tatu Ylönen Toimitusjohtaja Jakelu: Helsingin Pörssi Keskeiset viestintävälineet
CEO
Arto Vainio
Tel: +358 20 500 7400
Investor Relations/CFO
Mika Peuranen
Tel: +358 20 500 7419
E-mail:
© 2002 SSH Communications Security Corp. All rights reserved. ssh® is a registered trademark of SSH Communications Security Corp in the United States and in certain other jurisdictions. All other names and marks are property of their respective owners.
