SSH Secure Shell tarjoaa suojan uusimpia tietoturvauhkia vastaan
Suomalainen tietoturvayhtiESSH Communications Security Oyj (HEX:SSH1V) kertoo, ettEmolemmat tietoturva-aukot voidaan sulkea yhtiön omia SSH Secure Shell -ohjelmia käyttämällEsekEpalvelimella sijaitsevien telnetd-, rlogind- ja SSH1-protokollan ohella login-kirjautumistapaa käyttävien ohjelmien sulkemisella pois käytöstE
SSH Communications Security kertoo lisäksi, ettEmissään sen kaupallisissa ja aina edistyksellisempään SSH2-protokollaan perustuneissa SSH Secure Shell -tuotteissa ei tällEhetkellEole kyseisiEtietoturva-aukkoja. Yhtiön SSH Secure Shell -ohjelmiston kaupalliset toimitukset alkoivat helmikuussa 2000.
Vuonna 1995 julkistettu, myöhemmin SSH1:ksi nimetty ja nyt tietoturvauhan muodostava protokolla on todettu puutteelliseksi jo ennen CERT:in eilen tekemää raportointia. Vuoden 2000 lopulla SSH Communications Security kehoitti itse julkisesti kaikkia SSH1-protokollaan pohjautuvien tuotteiden käyttäjiEpäivittämään ohjelmistonsa SSH2-protokollaa noudattaviksi.
CERTin mukaan tietoturvaongelmia on havaittu myös joistain SSH2-protokollaan perustuvista tuotteista. SSH Communications Securityn näkemyksen mukaan ongelmat johtuvat tällöin kolmansien osapuolten tekemistEprotokollan toteutustavoista eivätkEitse SSH2-protokollasta.
SSH Communications Security tarjoaa SSH Secure Shell -ohjelmistoa myös ei-kaupalliseen käyttöön tietyin ehdoin yliopistoille, hyväntekeväisyysjärjestöille sekEyksityishenkilöille. Näiden ohjelmistokäyttäjien on hyvEtarkistaa, ettei laitteistoihin ole jäänyt vanhaan SSH1-protokollaan perustuvaa ohjelmaa vaan ettEsen tilalle on päivitetty uusin versio.
SSH Communications Security:n SSH Secure Shell -tuotteen voi tarvittaessa päivittää tai ostaa osoitteesta: http://www.ssh.com/sales/enduser/.
SSH Corp. Contact
George Adams
SSH Communications Security Corp.
Tel: +1 781 247 2100
E-mail:
Americas Contact
Byron Rashed
SSH Communications Security, Inc.
Tel: +1 650 251 2721
E-mail:
Europe Contact
Bo Sorensen
SSH Communications Security Corp.
Tel: +358 20 500 7404
E-mail: ![]()
Investor Relations
Mika Peuranen
SSH Communications Security Corp.
Tel: +358 20 500 7419
E-mail:
U.S. Agency Contact
Cheryl Seaberg
Walt & Company
Tel: +1 408 496 0900 x 2981
E-mail: ![]()
© 2002 SSH Communications Security Corp. All rights reserved. ssh® is a registered trademark of SSH Communications Security Corp in the United States and in certain other jurisdictions. All other names and marks are property of their respective owners.
